Haukea.
Haukea.
Heitetäänpä tänne nyt pientä kertomusta tän päivän hauki reissusta.
Eli Ollin kanssa liikkeellä ja tietenkin aina kaikki menee siten että siitä tulee pieni leikkimielinen kisa niinkuin nytkin. Ollin aloitus oli aika vakuuttava jigillä kaks haukee ennenkuin mä ehdin kissaa sanoo, kuulin vain et näitähän tulee hyvin tääkin otti suoraan kelaukseen. Kaloja tuli muutama, jopa sohjon seasta iski hauki. Aloitus paikka jätettiin taakse Ollin kolme yks johdossa.
Seuraava mesta: Olli aloitti jerkkikalastuksen, eikä mennyt kuin hetki niin parin kilon hauki. Siltä mestalta lähdettiin Ollin 4-2 johdossa.
Päivän kolmannelta mestalta Olli otti jo paremman kalan kolme kiloa rikki, ja mulla tuska lisääntyy miks ei mun kuviin tällää. Meni jonkun aikaa kunnes sitten syönti alkoi kunnolla neljännellä mestalla. Iltapäivä oli kulunut yllättävän nopeasti. Ja tilanne oli kokoajan Ollin hallinnassa. Tilanteeesta 7-5 alkoi mun kiri. Päivän paras kiinni ja ylös painoa 4.7kg:
Kohta edellisen jälkeen tuli nelosen hauki ja vielä yksi kakkonen, näin tilanne oli kääntynyt mun eduksi. No lopetuksen ollessa käsillä Olli puristi tasoihin reilun kolmosen kalalla joka oli Ollin päivän isoin:
Tasatilanteeseen 8-8 oli hyvä lopettaa mukava syksyinen kalastus päivä.
T: Jarski
P.S. En koskaan aikaisemmin ole ollut näin myöhään syksyllä veneellä liikkeellä niin ne ajat muuttuvat.
P.S. Mä muuten haluan samanlaisen varaston kuin Ollin kotona on sieltä löytyy ihan uskomattomia asioita. Vielä Eilen kuulin jotta jos ottaisin jotain kela et vapa materiaalia mukaan kun ei itellä ollut kuulemma sopivaa settiä, mut tänä aamuna oli kuulemma löytynyt varastosta sopiva setti:
Toiset vaan löytää. Kuulin Olli muuten sellaisen huhun et sieltä varastosta löytyis toinenkin setti niin Espekin pääsee heitteleen Tuskin niitä settejä kukaan kaipaa

citius altius fortius
Pöh Pöh
Pöh pöh. Mut onneksi mulla ei oo tota pannuhuonetta. Olis kamalaa jos olis sellainenkin ja sieltä löytyisi ISO laatikollinen mäskiä minkä olemassa olon on kieltänyt
T: Jarski
T: Jarski
citius altius fortius
Lisää Hauenkalastusta
Hauenkalastus on kivaa, jopa niin kivaa et pitää mennä vaikka läpi harmaan jään
Oltiin Ollin kanssa la3.12 heittämässä, jään särkemiseen oltiin varauduttu mut ei ihan sentin vahvuisen jään.
No aina keinot keksitään. Ankkuri kouraan ja...
Komeesti angervo lentää...
Ja sitten vain hinataan vene angervon luo yksinkertaista...
Tätä oli meille molemmille 150 metriä. Kaloja ei mainittavammin tullut, jotain kumminkin.
Tälläinen jälki meiltä jäi jäljelle.
T: Jarski
P.S nyt ei sit ollu mitään pönötyksiä jottei tuu sanomista